Sool

Sool tummanvihreältä merkittynä Somalian kartalle.

Sool on Somalian alue, jonka pääkaupunki on Las Anod. Alue kuuluu Khaatumo autonomiseen valtioon. Alue sijaitsee maan pohjoisosassa Etiopian vastaisella rajalla, ja sen pinta-ala on 25 036 neliökilometriä. Vuonna 2008 asukkaita arvioitiin olevan noin 110 000.[1] Tärkein klaani on Darod-klaaniin kuuluva dulbahante-klaani, johon kuuluu suurin osa alueen asukkaista. Alueella asuu myös Hawiye klaaniin kuuluva Fiqishini.

Alue kuuluu tällä hetkellä virallisesti tunnustetulle SSC-Khaatumo osavaltiolle, mutta aiemmin Puntmaa ja Somalimaa ovat kiistelleet alueen hallinnasta. Vuodesta 2009 on myös ollut SSC-liike joka on pyrkinyt yhdistämään kaikki alueet oman hallinnon alle siinä onnistumatta sekä tämän jälkeen Khaatumo osavaltio (2012-2017), jota ei myöskään Somaliassa tunnustettu viralliseksi osavaltioksi. Lopulta vuoden 2023 aikana perustettiin SSC-Khaatumo osavaltio, joka Las Anodissa 8 kuukauden sodan jälkeen tunnustettiin viralliseksi osavaltioksi. [2]

Tunnetuin kahakka ennen vuoden 2023 konfliktia oli syksyllä 2007, jolloin alueen pääkaupunki joutui Somalimaan alaisuuteen.[3]

Lähteet

  1. World Gazetteer 2008
  2. Somali government makes a strategic move by recognizing SSC-Khaatumo 25.10. 2023. The Somali Digest.
  3. Families flee violence in Sool region irinnews.org. 18.9.2007.
Somalimaa
Somalimaan alueet
  • Awdal
  • Saaxil
  • Sanaag
  • Sool
  • Togdheer
  • Maroodi Jeeh
Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.